"Autan sinua ymmärtämään kryptoja.
Tavalliselta ihmiseltä tavalliselle ihmiselle. Helposti."

- Piia

 Hyvinvoinnin Upgraden takaa löytyy kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut sivutoiminen yrittäjä.

Hyvinvoinnin Upgrade on osa yritystäni HelmiFiilis, jonka perustin vuonna 2019 - alunperin vain vetääkseni ulkotreenejä. Nautin liikunnan tuomasta energiasta, ihmisten liikuttamisesta ja siitä, että saan auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Olen myös tiedonjanoinen sijoittaja, joka on sukeltanut lohkoketjuteknologian ja kryptojen maailmaan. Hyvinvoinnin Upgraden kautta jaan oppimiani asioita muillekin.

Tervetuloa seuraamaan Hyvinvoinnin Upgradea Instagramissa.

Taustaa...

 

Vaikka taloustiede oli aikoinaan Turun yliopistossa pääaineeni ja sen lisäksi erilaisia rahoituksen, rahapolitiikan ja sijoittamisen kursseja tuli opiskeltua, en silloin parikymmentä vuotta sitten innostunut ajattelemaan omaa talouttani sen enempä. Tyydyin pankkitädin suosittelemiin korkeakuluisiin rahastoihin, joita kartutin pienillä summilla kuukausittain – ja tuhlasin loput.
 

Muutama vuosi sitten suurin haaveeni toteutui: minusta tuli äiti ❤️

Samalla ryhdyin myös ajattelemaan perheeni taloudellista tulevaisuutta. Miksi ihmeessä en laittaisi rahojani kasvamaan fiksummin ja pyrkisi omalta osaltani takaamaan meille vakaata tulevaisuutta?

Siispä ryhdyin hankkimaan lisää tietoa sijoittamisesta. 

Tutuksi ovat tulleet osake-, asunto- ja kryptosijoittaminen, joista viimeisenä mainittu on saanut suurimman huomioni.

Kryptot tuntuivat vaikeilta ja juuri siksi niin mielenkiintoisilta. Päätin ottaa härkää sarvista ja ryhtyä selvittämään asiaa.

Vuosina 2021-2022 olin opintovapaalla, joten pystyin vapaasti valitsemaan mihin aikani käytän. Tuolloin ymmärsin miten valtavasta ja tulevaisuuden kannalta merkittävästä aihepiiristä lohkoketjuteknologiassa ja kryptoissa on kyse. Ja kiinnostukseni kasvoi entisestään. 

Ymmärryksen kasvettua ryhdyin hämmästelemään, miten vähän suomalaiset tietävät kryptoista.

Negatiivissävytteiset lehtiotsikot eivät kerro juuri mitään ja helposti ymmärrettävää materiaalia on tarjolla todella vähän.

Kantaakseni oman korteni kekoon tiedon jakamisessa perustin Instagramiin @hyvinvoinninupgrade -tilin, joka nyt ainakin tällä hetkellä keskittyy kryptotiedon jakamiseen – ehkä tulevaisuudessa laajemminkin sijoittamiseen ja taloudelliseen hyvinvointiin.

 

Kuulun myös Naiset puhuu rahasta -tiimiin toimien tiimin kryptovastaavana.

Jos sinä haluat päästä kryptojen ymmärtämisessä helpommalla, saada helposti ymmärrettävää tietoa valmiiksi pureskeltuna, autan mielelläni ❤️

Liity postituslistalle

Pysy ajantasalla Hyvinvoinnin Upgraden tarjoamista mahdollisuuksista!